Pirtanauha on perinteisellä käsityötekniikalla tehty, yleensä villainen nauha. Sen valmistamisessa käytetään nauhapirtaa, jonka rakoihin ja reikiin loimilangat pujotellaan, ja käpyä, jolla kudelanka painetaan tiiviiksi ja mahdollinen kuvio poimitaan.
Nauhapirralla kutomista pidetään kangaspuiden kehityksen esiasteena.
Alunperin yksinkertaisella pirralla kutoen valmistettiin kapeita nauhoja, jotka ommeltiin yhteen suureksi kankaaksi. Pirtanauhoja käytettiin päänauhoina, sukkanauhoina, vöinä ja jalkineiden siteinä.
Pirtanauhojen kutominen on ollut yleistä 1800-luvulla, tuotteita myytiin jopa ulkomaille.
Nauhankutojamummot kiersivät myymässä nauhoja talosta taloon tai valmistivat niitä tilauksesta teettäjän materiaaleista. Varsinais-Suomessa tämä käsityöläisammatti säilyi 1930-luvulle.
Kotitilalla valmistetaan pirtanauhoja mm. villasta, puuvillasta ja bambusta. Jos valmiista metritavarana myytävästä nauhasta ei löydä mieleistä voi nauhan tilata myös haluamillaan väreillä ja materiaaleilla. Valmistamme nauhoista valmiiksi nipsuttimia, esimerkiksi neuletakin tai hartiahuivin kiinnittämistä varten, hanskanipsupareja, pyyhenipsuja, tuttinauhoja, hiuspantoja, avaimenperiä, avainkaulanauhoja ja erilaisia vaatteiden koristeita. Nauhoilla voi koristella myös lapasia, laukkuja, taskuja ja vaikka tossuja. Näyttävimmät kitaranhihnat ovat myös usein pirralla valmistettuja. Monissa kansallispuvuissakin käytetään pirtanauhoja vöinä, sukkanauhoina ja koristeina.