Kotitilan emännän valmistuttua eläintenhoitajaksi kesällä 2026, päätimme alkaa tarjota myös laajemmin erilaisia eläinten hyvinvointipalveluita siipikarjalle, kissoille, koirille, kaneille ja muille pieneläimille. Tarjolla on esimerkiksi:
- konetrimmausta
- kynsien leikkuuta
- hyvinvoinnin kartoitusta
- neuvonta erilaisissa käyttäytymishaasteissa
- siipikarjan kynsien ja nokan lyhennystä
- elinolojen neuvontaa ja arviointia
- kasvatusneuvontaa
- lopetus siipikarjan ja kanien osalta
Konetrimmauksesta on kokemusta kertynyt kaneista, kissoista ja koirista. Tyypillisin asiakas on vanhempi eläin, jota omistaja ei eläimen korkean iän, tai muun terveyspulman vuoksi tahtoisi viedä eläinlääkäriin nukutettavaksi ja trimmattavaksi. Trimmaan eläimen joko kotitilalla myymälän yhteydessä olevalla trimmipisteellä, tai saavun trimmaamaan eläimen omistajan kotiin. Trimmaan eläimen lempeästi ja eläimen tahtiin, välillä tarvittaessa eläimelle taukoja tarjoten. Omistajan kotona voin myös pestä eläimen trimmin päätteeksi. Trimmauksen yhteydessä voin leikata myös kynnet. Trimmaus veloitetaan aikaperusteisesti mutta en voi etukäteen luvata kuinka kauan kunkin eläimen trimmaus kestää. Trimmauksen kestoon vaikuttaa tietenkin eläimen koko, turkin kunto ja se kuinka hyvin eläin sietää käsittelyä.
Hyvinvoinnin kartoituksen yhteydessä arvioin eläimen kuntoluokan, teen pintapuolisen hyvinvointi tarkastuksen eli katson silmien, korvien, nenän, suun, tassujen, turkin, ihon ja peräpään siisteyden ja kunnon. Tyhjennän anaalirauhaset tarvittaessa. Osaan tunnustella myös kipeitä lihaksia, ärtyneitä niveliä ja mahdollisia muita rakenteessa olevia vaivoja. Neuvon hoitoa, venytyksiä ja kotona tehtäviä pieniä toimenpiteitä, kuten ravitsemuksen muutoksia ja muita vastaavia. Tarvittaessa ohjaan omistajan olemaan yhteydessä eläinlääkäriin, jos eläimen hyvinvointi sitä vaatii.
Erityisen mieluista minulle on paneutua eläinten käyttäytymisen haasteisiin, elinoloihin, lajityypilliseen käytökseen ja kasvatuksen haasteisiin. Olen valvonut omistajan apuna pentulaatikon reunalla synnytystä, useita kymmeniä kertoja. Olen neuvonut useita aloittelevia kasvattajia niin kanin, kanojen ja viiriäisten kasvatuksessa. Olen havainnoinut koiria omistajiensa kanssa erilaisissa tilanteissa ja selvittänyt yhdessä omistajan kanssa käytöksen haasteita ja etsinyt uusia toimivia käytösmalleja. Ammattini puolesta en hätkähdä isojakaan eläimiä, joten apua mitä moninaisimpiin tilanteisiin kuten vaikka synnytysten kätilöintiin tai eläinten siirtoihin voi kysyä myös lampaiden, vuohien, hevosten ja lehmien osalta. Kokemusta on myös aaseista, laamoista, alpakoista, minisoista ja poroista.
Kiireelliset lopetuspalvelut voivat tulla kyseeseen, jos kani tai vaikka kana on joutunut esimerkiksi koiran tai villilinnun hyökkäyksen kohteeksi ja on pahoin loukkaantunut. Joskus myös vanha eläin menee nopeasti huonoon kuntoon ja silloin ei aina ole järkevää yrittää eläintä enää hoitaa vaan päästää eläin sateenkaarisillan toiselle puolelle mahdollisimman nopeasti mutta varmasti, eläintä arvostavasti ja hellästi. Eläimen viimeisen matkan ei myöskään tulisi pitkittyä ja lykkääntyä omistajan taloudellisen tilanteen vuoksi. Näissä tilanteissa autamme mielellämme. Koulutus ja vuosikymmenen kokemus löytyy ja ilmoitus lopetuspalveluista on myös alueemme maaseutuviranomaiselle tehtynä.
Kysy rohkeasti lisätietoja ja hintoja!